Inspirerad av kompisarnas rökpaus på Kaisla, mörkt öl och en tråkig stund, samt överkonsumtion av Oscar Wildes barnsagor. Uthärda finskan, tack. Inget stort litterärt konstverk, men i den stunden då den kom till var den mycket uppskattad av mina vänner och mej! Och vilken flow när jag skrev den, tog kanske en kvart...
Varning för kommateckensfel och annat slarv!!!
Röökinovelli
Oli kerran nuori mies nimeltä Ruuben. Ruuben oli aivan tavanomainen poika, tummasilmäinen ja taipuvainen ylenmääräiseen konsolipelaamiseen, kuten useimmat nuoret virkeät miehet nykyään, mutta yksi asia erotti hänet kaikista hänen kavereistaan. Ruubenilla oli siivet.
Yleensä Ruuben piilotteli siipiä ylisuuren hupparinsa poimuissa suojassa kaitakatseisten ihmisten tuijotuksilta, mutta kylläpä Ruubenia harmitti, kun kaikki hänen kaverinsa kävivät rantsulla ja kulkivat hihattomissa T-paidoissa, näytellen pullistelevia käsivarsiaan kiinnostusta huokuville vastakkaisen sukupuolen edustajille.
Eräänä päivänä Ruuben seisoi kahdeksannen kerroksen parvekkeella polttaen jokapäiväistä Marlboroaan. Elämä siipien kanssa oli niin lannistavaa. Hän ei uskaltanut näyttäytyä alasti naisten edessä koskaan, ja voi pyhä sylvi, kuinka Ruuben kaipasi sitä, että olis päässyt ainaisesta salailusta ja piilottelusta eroon. Yhtäkkiä ohi lensi pieni varpunen. Kuinka onnellinen tuo olento olikaan, kun se sai vain olla itsensä, eikä sen koskaan tarvinnut piilotella itseään muilta varpusilta.
Ruubenin koko sielun valtasi syvä riittämättömyyden tunne, ja hän tunsi epätoivon kohoavan jokaiseen ihohuokoseensa. Ruuben tumppasi röökinsä ja hyppäsi.
Siivet purkautuivat hupparin sisästä hopeisessa välkähdyksessä. Ruuben kiisi matalalentoa juuri ja juuri osumatta asfalttiin, ja kohta matka kantoi kaupungin masentuneiden kattojen ylle ja varpusen perään. Kylläpä vatsanpohjalta nipisti, mutta epätoivon paikan oli vallannut epäusko ja ihmetys.
Ruuben kaartoi kaupungin korkeimman talon harjalle, ja katseli jalkojensa juuressa levittyvää maisemaa. Niin monta pientä harmaata taapertajaa jalkakäytävillä, ja autot muistuttivat monivärisiä koppakuoriaisia. Varpunen istahti hänen olkapäälleen.
Sanoiko varpunen jotain? Ruuben ei tiennyt mistä hänen päässään kaikuva ajatus oli peräisin, mutta yhtä virkettä hän ei saanut pois tietoisuudestaan vaikka kuinka yritti.
"Tärkeintä ei ole, että ihmiset ymmärtävät, vaan se, että sinulla on siivet."
kärlek o mörkt öl h Låttendahl
Bloggens inlägg (Atom)